Puhelin  010 505 6750
Sähköposti  info@loime.fi

Hyvinvoiva koira

Voidakseen hyvin koira tarvitsee laadukasta ruokaa, raikasta vettä, riittävästi liikuntaa ja aktivoimista. Sen perusterveydenhuollosta täytyy huolehtia säännöllisesti. Koira tarvitsee lisäksi mahdollisuuden lajitoveriensa kanssa telmimiseen.

Koiraa voidaan ruokkia teollisella valmisruualla, kotiruualla, raakaravinnolla tai näitä yhdistelemällä. Parhaimmillaan ruokinta tyydyttää muutakin kuin ravinnontarpeen: koirilla on voimakkaita ruoan etsimiseen ja pilkkomiseen liittyviä käyttäytymistarpeita.

Koiralla tulee olla aina tarjolla raikasta vettä. Juomisen tarve vaihtelee osin ruokintatyypin mukaan ja juomisen määrään vaikuttavat muun muassa koiran aktiivisuus ja ympäristön lämpötila. Runsas juominen voi olla kuitenkin myös ensimmäinen merkki monesta sisäelinsairaudesta tai kivusta.

Jokainen koira tarvitsee päivittäistä liikuntaa. Liikunnantarve on hyvin yksilöllistä ja siinä voi olla huomattavia eroja jopa saman rodun sisällä. Rauhallinen koira on tyytyväinen lyhyempiin lenkkeihin,  aktiivinen ja energinen koira tarvitsee liikuntaa huomattavasti enemmän.

Edellä mainittujen lisäksi koiran perusterveydenhoitoon kuuluu rokottaminen, kynsien leikkaaminen, turkin hoitaminen ja hampaiden harjaaminen sekä tarvittaessa korvien ja silmien puhdistaminen. Näihin toimenpiteisiin on koira hyvä totuttaa jo pentuna, jotta aikuisena toimenpiteet onnistuvat helpommin.

Hyvinvoivan koiran tunnistaa heiluvasta hännästä ja iloisesta ilmeestä. Hyvinvoiva koira on terve ja kivuton.