AJANKOHTAISTA

Ajankohtaista Loimella

 

Lue täältä uusimmat tiedotteemme.

Arkisto

 

13.3.2019

loime.fi

Narttukoiran sterilointi

Eläinlääkärimme, Sini Siitonen leikkasi oman Unna-koiransa n. viikko sitten meillä: Unna sai luopua munasarjoistaan, eli se steriloitiin. 

"Oman koiran operoiminen on erityisen jännittävää. Helposti tunteet meinavat heilahtaa eläinlääkärin roolista koiranomistajan rooliin. Operaatio sujui kuitenkin suunnitelmien mukaan ja  toipuminen on ollut jo lähes täydellistä. Päädyin Unnan sterilaatioon, koska Unna suhtautui juoksu- ja valeraskausaikoihin vähän liiankin tunteella. Juoksuisen nartun mielenliikkeitä oli hieman haastavaa tulkita ja juoksuja seurasi pahimmillaan hyvinkin pitkä masennuksen kausi, jolloin poloisen nartun elämä oli varsin kurjaa ja mieli teki vain maata yksin asunnon pimeimmässä nurkassa."

Narttukoiran sterilaatioon päädytään monista eri syistä. Sterilaatiolla ehkäistään kohtalaisen yleinen, jopa nartun henkeä uhkaava kohdun tulehdustila eli pyometra, jossa kohtuun voi kertyä erittäin runsaasti märkäeritettä. Nuorena steriloidulla nartulla (ennen ensimmäistä tai toista juoksua) nisäkasvaimien ilmenemisen riski on pienempi kuin myöhemmin steriloiduilla tai leikkaamattomilla nartuilla. Sterilaatiolla ehkäistään luonnollisesti myös ei-toivottuja tiineyksiä ja elämä steriloidun nartun kanssa voi olla tasaisempaa eikä juoksupöksyjen ja verisen vuodon kanssa tarvitse enää tuskailla. Haittavaikutuksina voi esiintyä karvan laadun heikkenemistä tai virtsankarkailua, johon on olemassa lääkityshoito. Ylimääräistä painoa steriloidulle nartulle kertyy myös herkästi. 

Sterilaatioleikkauksessa poistetaan koiran kohtu ja munasarjat tai pelkät munasarjat. Koira on toimenpiteen ajan inhalaatioanestesiassa, eli hengitysputken kautta koira hengittää nukutuskaasua, joka pitää koiran nukutuksessa operaation ajan.  Nukutuksen aikana koira saa suonensisäistä nesteytystä. Lisäksi koiralle annetaan tulehdus- ja opioidikipulääkettä sekä usein myös pahoinvoinninestolääkettä. Operaation aikana mm. koiran verenpainetta, sykettä ja hengitystiheyttä sekä limakalvojen väriä seurataan. 

Haava suljetaan ihonsisäisin sulavin tikein, joita ei tarvitse poistaa. Haavan päälle laitetaan haavalappu, joka poistetaan parin päivän kuluttua leikkauksesta. Haavan paranemisen kannalta tärkeintä on, ettei koira pääse nuolemaan haavaa. 

Artikkelin kirjoitti ELL Sini Siitonen

 

 


« Takaisin