HYVINVOIVA ELÄIN
Eläimen hyvinvointi on monen tekijän summa. Hyvä ravinto, liikunta ja riittävästi virikkeitä auttaa jo pitkälle! Hyvinvoiva eläin on ilo omistajalleen.
Voidakseen hyvin koira tarvitsee laadukasta ruokaa, raikasta vettä, riittävästi liikuntaa ja aktivoimista. Sen perusterveydenhuollosta täytyy huolehtia säännöllisesti. Koira tarvitsee lisäksi mahdollisuuden lajitoveriensa kanssa telmimiseen.
Koiraa voidaan ruokkia teollisella valmisruualla, kotiruualla tai näitä yhdistelemällä. Parhaimmillaan ruokinta tyydyttää muutakin kuin ravinnontarpeen: koirilla on voimakkaita ruoan etsimiseen ja pilkkomiseen liittyviä käyttäytymistarpeita.
Koiralla tulee olla aina tarjolla raikasta vettä. Juomisen tarve vaihtelee osin ruokintatyypin mukaan ja juomisen määrään vaikuttavat muun muassa koiran aktiivisuus ja ympäristön lämpötila. Runsas juominen voi olla kuitenkin myös ensimmäinen merkki monesta sisäelinsairaudesta tai kivusta.
Jokainen koira tarvitsee päivittäistä liikuntaa. Liikunnantarve on hyvin yksilöllistä ja siinä voi olla huomattavia eroja jopa saman rodun sisällä. Rauhallinen koira on tyytyväinen lyhyempiin lenkkeihin, aktiivinen ja energinen koira tarvitsee liikuntaa huomattavasti enemmän.
Edellä mainittujen lisäksi koiran perusterveydenhoitoon kuuluu rokottaminen, kynsien leikkaaminen, turkin hoitaminen ja hampaiden harjaaminen sekä tarvittaessa korvien ja silmien puhdistaminen. Näihin toimenpiteisiin on koira hyvä totuttaa jo pentuna, jotta aikuisena toimenpiteet onnistuvat helpommin.
Hyvinvoivan koiran tunnistaa heiluvasta hännästä ja iloisesta ilmeestä. Hyvinvoiva koira on terve ja kivuton.
Kani on sosiaalinen eläin, joka viihtyy lajitoverin seurassa. Esimerkiksi leikatut uros- ja naaraskani tulevat yleensä hyvin toimeen kunhan ne on ensin rauhassa totutettu toisiinsa. Kanit vaativat seuran lisäksi myös paljon liikkumatilaa, eikä kania tule pitää pitkiä aikoja häkissä. Kanien liikkumatila tulee tehdä turvalliseksi, esimerkkinä sähköjohtojen suojaus.
Kani on erikoistunut käyttämään pääravintonaan karkeaa korsirehua. Hyvälaatuista heinää ja raikasta vettä tulee olla aina tarjolla. Porkkanoita ja muita vihanneksia voi antaa, mutta makeiden vihannesten ja hedelmien määrä tulisi rajoittaa muutamaan palaan päivässä. Kokonainen porkkana on siis jo liian suuri päiväannos! Hyvälaatuista heinäpellettiä voi antaa heinän lisänä noin 1-2 rkl elopainokiloa kohden vuorokaudessa. Siemenseoksia, kalkki- tai suolakiveä kani ei tarvitse.
Kanit eivät näytä helposti kipua. Paikoillaan kököttäminen, ruokahalun muutokset, muutokset ulosteiden koostumuksessa, sekä ääntely ovat usein merkkejä kanin kivusta. Näiden kaltaisiin muutoksiin tulisi reagoida heti ja ottaa yhteys eläinlääkäriin.
Kanin äkillisen syömättömyyden syitä voivat olla muun muassa ruoansulatuskanavan sairaustilat, kipu, stressi, ruokintavirhe, vatsaontelon elimen sairaustila tai jokin muu perussairaus. Naaraskanien kohtukasvaimet ovat hyvin yleisiä: jopa 50 prosentilla 6-vuotiaista naaraskaneista on havaittu kasvaimellisia muutoksia kohdun seinämässä, ja joka vuosi riski kasvaa 50 prosenttiyksiköllä. Kanin voi steriloida 6 kuukauden iästä eteenpäin. Sterilointi onkin suositeltavaa, mikäli kania ei ole tarkoitus käyttää jalostukseen.
Kani voidaan rokottaa helposti tarttuvaa, villi- ja lemmikkikanien kuolemaan johtavaa verenvuotokuumetta (RHD-tautia, rabbit haemorrhagic disease) vastaan. Tautia on diagnosoitu toistaiseksi Suomessa pääkaupunkiseudulla. Rokotettavan kanin tulee olla vähintään 10-viikon ikäinen. Rokote uusitaan vuosittain. Rokote on erityislupavalmiste jonka saamiseen menee noin kolme viikkoa.
Kissa on yksinsaalistava peto, jolle tuttu elinpiiri ja reviiri ovat tärkeitä. Tutut, pysyvät olosuhteet (hajut, ihmiset ja eläimet, ympäristö, äänet, kosketustapa) pitävät yllä kissan turvallisuuden tunnetta.
Kissalla on voimakas tarve saaliskäyttäytymiseen. Saalistustapahtuma koostuu paikantamisesta, lähestymisestä, vaanimisesta, loikasta, sieppauksesta, väsytyksestä, tappopuraisusta ja lopulta aterioinnista. Joillain kissoilla saalistustapahtuma jää kesken, jos kissa ei esimerkiksi ole oppinut tappopuraisua. Tällöin kissa saattaa kuljettaa eläviä saaliitaan kotiin. Saaliilla leikkiminen kestää sitä pidempään, mitä kauemmin on kulunut aikaa edellisestä saalistamisesta. Saaliilla leikkimisen aikana kissan elimistö tuottaa serotoniinia ja dopamiinia, jotka ovat hyvänolon-hormoneja.
Sisäkissoille on tärkeää tarjota erilaisia virikkeitä korvaamaan oikeat saalistusreissut. Turhautunut kissa saattaa alkaa hyökkäilemään ihmisiä tai muita eläimiä kohti. Leluissa olisi hyvä olla saaliiden erilaisia ominaisuuksia jäljitteleviä yksityiskohtia. Kissalle voi myös tarjota ruokaa virikkeiden muodossa.
Kissalla on jo pentuna, ilman minkäänlaista opettamista, valmiudet tiettyyn käymäläkäyttäytymiseen. Sopiva sijainti hiekkalaatikolle on turvallinen ja rauhallinen paikka tarpeeksi kaukana ruokailutilasta. Sisäkissalla on yleensä yksi tai kaksi kohdetta, joihin se toteuttaa kynsimistarvettaan. Raapimapuut on hyvä sijoittaa sellaisiin paikkoihin, joissa kissa viettää muutenkin aikaa.
Kissan ruuansulatus on sopeutunut täysin eläinperäiseen ravintoon. Sen suolisto on lyhyt, syljestä puuttuu tärkkelystä pilkkova entsyymi amylaasi, ja esimerkiksi proteiineja hajotetaan jokaisen aterian jälkeen, riippumatta aterian koostumuksesta.
Ihmisten yhteen saattamat aikuiset yksilöt eivät tule yleensä yhtä läheisiksi kuin yhdessä kasvaneet. Yhdessä eletyn ajan pituus vaikuttaa kissojen väliseen etäisyyteen ja ystävällismielisten kohtaamisen määrään. Kissojen välisiä ongelmia muodostuu, jos yksilöt eivät voi halutessaan hajaantua tai ottaa etäisyyttä. Ongelmia voivat aiheuttaa myös virikkeiden puute sekä kissayksilöiden luonteet. Kun kotona on enemmän kuin yksi kissa, on tärkeää asettaa tarpeeksi kuivikelaatikoita, ruoka- ja juomakuppeja, lepo- sekä tähystyspaikkoja, kiipeily- ja kynsimispaikkoja sekä piiloja eri paikkoihin kotia.
Kissan sosiaalisuuteen vaikuttavat mm. perimä, ympäristö ja kokemukset muista kissoista. Erityisesti sosiaalistumisvaiheen (2-7vkoa) kokemukset ovat tärkeitä. Tänä aikana kissa on helppo totuttaa käsittelyyn. Kissa oppii lajilleen tyypillisen viestinnän 14 viikon ikään mennessä.
Kissan perusterveydenhuoltoon kuuluu mm. rokottaminen, madotus, sopivan ravinnon tarjoaminen ja kissalle lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistaminen. Kissa on hyvä totuttaa käsittelyyn ja erilaisiin hoitotoimenpiteisiin jo pentuna, jotta elämä myös sairastavan kissan kanssa olisi sujuvaa.
